Ystäväkirja vai viholliskirja?

Myös meksikolainen La Jornada kirjoittaa vihan ilmenemisestä verkkoyhteisöissä. Artikkelissa mainitaan englantilaisen kirjastonhoitajan tapaus, josta on tullut yksi kuuluisa Facebook-kiusaamisen esimerkki. Kirjastonhoitaja koki järkytyksen huomatessaan, että häntä vastaan oli perustettu fb-ryhmä: ”for those who hate the little fat library man”. Nettikiusaamisen kohde alkoi pelätä henkensä edestä, kun hän alkoi kohdata vihamielisiä ihmisiä myös oikeassa elämässä.

Nettiyhteisöissä kuten MySpacessa ja Facebookissa rajat ovat avoimia ja ihmiset ryhmittyvät helpommin jonkin asian taakse kuin virtuaalielämän ulkopuolella. MySpacea käyttävät enimmäkseen teini-ikäiset, mutta yllättävää on, että aikuisemman väen Facebookissakin toimitaan varsin ajattelemattomasti.

La Ida Locan jo mainitseman Hatebookin lisäksi La Jornada nostaa esille Facebookia parodioivat Enemybookin ja Snubsterin, joissa voi lisätä ja kuvailla vihamiehiään Facebookin tavoin. Enemybook is an anti-social utility that disconnects you to the so-called friends around you...

Paikallisesta vihasta maailmanlaajuiseksi

Argentiinalaisessa Crítica de la Argentina –nettilehdessä käsitellään vihan edistämistä internetiä hyödyntämällä. Viime marraskuussa päivätyssä artikkelissa kerrotaan, että verkko on erinomainen alusta vihan edistämiselle, koska siellä kuka tahansa pystyy sanomaan mitä tahansa rajoituksetta ja ilman sääntöjä. Jutussa esitellään satojen jäsenien Facebook-ryhmiä, joiden otsikoissa tähdätään tiettyjen kansanryhmien eliminoimiseen.



Argentiinalainen syrjinnän, muukalaisvihan ja rasismin vastainen järjestö INADI (El Instituto Nacional contra la Discriminación, la Xenofobia y el Racismo) saa lehden mukaan kuukausittain 30-50 ilmoitusta syrjintää sisältävästä materiaalista blogeissa, uutissivustoilla ja muualla internetissä. Ilmoituksen saatuaan järjestö raportoi väärinkäytöksistä sivustojen ylläpitäjille. Muukalaisvihan kriminalisointi verkossa on vaikeaa, koska eri maissa asiaa koskevat erilaiset lait, eikä aina ole selvää, minkä maan alaisuuteen ongelmat kuuluvat.

Lehdessä kerrotaan myös kansainvälisen juutalaisten ihmisoikeusjärjestön Simon Wiesenthal Centerin tutkimuksesta, jossa on löytynyt 8000 vihaa ja väkivaltaa edistävää sivua. Ilmiö on kasvanut 30 % edellisvuodesta. Paikallisesti viharyhmittymät voivat olla pieniä, mutta globaali yhteys lisää niiden vaikutusvaltaa.

Hatebook - parodia Facebookille!!!

Kaikkea sitä netistä löytyykin. Googletin viha verkossa sanaparilla ja kappas mitä löytyikään: Hatebook-verkkoyhteisö. Nimensä mukaisesti Hatebook on Facebookin käänteinen versio. Ystävien sijaan Hatebookissa kerätään vihamiehiä ja luodaan esimerkiksi viha-albumeja, joihin voi liittää vihaamiensa asioiden tai ihmisten kuvia. Hatebook ei suosiossaan tietenkään vedä vertoja Facebookille, mutta käyttäjämäärä on kasvanut nopeasti. Myös moni suuryritys on tavoitellut Hatebookin ostoa, mutta ainakaan vielä sen tekijät eivät ole siitä luopuneet.

Hatebookin ja Facebookin ulkoasut muistutavat lähes identtisesti toisiaan. Ainoana poikkeuksena on värimaailma: "Hatebookin väri on lempeän sinisen sijaan helvettiä symboloiva punainen." Hatebookisssa käyttäjälle suodaan lisäksi anonymiteettisuoja, kun taas Facebookissa esiinnytään omalla nimellä. Mielenkiintoinen ominaisuus Hatebookissa ovat kattavat Google-kartat, joista voi katsoa, missä lähimmät viholliset asuvat. Kätevää, eikö totta!? :)

Jyväskylän yliopiston tutkijan Marko Siitosen mukaan Hatebook on ennen kaikkea parodia Facebookille ja samalla vastaisku kaikille Facebookin kaltaisille valtavirtayhteisöille.

Voiko Hatebookista olla sitten jotain haittaa?

Ainakaan Siitonen ei näe Hatebookissa sen kummempia haittoja kuin Facebookissa: ”Hatebook mainostaa itseään antisosiaalisena verkostona, mutta selväähän on, että myös Hatebookissa verkostoidutaan ja luodaan kontakteja, mikä on kaukana antisosiaalisuudesta.”

Siitosen mukaan antisosiaalisiin yhteisöihin liitytäänkin samoista syistä kuin muihin yhteisöihin: huumorista ja kokeilunhalusta.

Ehkä Hatebookiin kannattaakin suhtautua pikemminkin vitsinä kuin todellisena vihan mekkana.

Juttuun-->

"Verkkoviha ei ole mikään uusi juttu"

Tekniikka & Talouslehden Mikko Torikka kommentoi Helsingin Sanomien juttua verkkovihasta heti samaisena aamuna. Torikan mukaan verkkovihaa on ilmennyt Internetissä sen syntyajoiltaan lähtien. Kyseessä ei siis ole mikään uusi ilmiö. Kirjoittajan mukaan "on turhaa yksinkertaistamista ajatella, että Facebook olisi joku verkkovihan keskus. Ihmiset ovat siellä käytännössä omilla nimillään, joten verkkopoliisin on helppoa löytää rikolliseen toimintaan syyllistyneet."

Pohdin edellisessä postauksessa verkkoa uudenlaisena julkisuuden tilana. Myös Torikka toteaa, että "verkkoyhteisöt mielletään helposti lähikuppilan kaltaiseksi paikaksi, jossa voi kiivailla jyrkkäänkin sävyyn itseään kuumentavista asioista."
Ongelmana on kuitenkin se, että läheskään kaikki eivät ymmärrä olevansa vastuussa esimerkiksi Facebook-kirjoittelustaan. Tällä voi olla kiusallisia seurauksia, kuten opimme taas kerran Matinkin sähköpostihöpöilystä....

Virtuaalisesti on helppo vihata!

"Verkko tekee vihaamisesta helppoa", otsikoi Helsingin Sanomat Ulkomaanosiossaan kokosivun jutulla maanantaina 23.3. Kähkösen mukaan viha on saanut hedelmällisen kasvualustan verkkoyhteisöissä, joissa käyttäjät voivat luoda sosiaalisia verkostoja samanmielisten kanssa erilaisilla sivustoilla ja ryhmissä. Verkko on vaikuttava ja tehokas työkalu viestien levittämiseen. Erilaiset viharyhmät hyödyntävät Internetin yhteisöpalveluja, kuten MySpacesia, YouTubea ja Facebookia, idelogisten ajatusten levittämiseen ja uusien jäsenten rekrytoimiseen.

Verkon viharyhmät voidaan jakaa erilaisiin luokkiin: Toiset syntyvät spontaanisti ja keskittyvät vain tiettyihin kohderyhmiin, kun taas toiset ovat harkinnanvaraisempia yhteisöjä, joissa vihaa lietsotaan vakavammin. Verkosta löytyy myös yhteisöjä, joissa idolisoidaan rikollisia ja fasistijohtajia.

KASVOTON MEDIA

Mielenkiintoista on, että verkossa kynnys liittyä tällaisiin ääriryhmiin on matalampi kuin oikeassa elämässä. Verkko on kuitenkin julkisuuden tila siinä missä koululuokkakin. Miksi virtuaalisesti sitten käyttäydytään niin eri tavalla? Uskon, että useat käyttäjät kokevat verkon epätodellisena maailmana; se tarjoaa käyttäjilleen maskin ja vapauden leikkiä erilaisilla identiteeteillä. Verkossa voi hyvällä omallatunnolla ”hullutella” ja rikkoa sellaisia rajoja, joita ei oikeassa elämässä uskaltaisi.

Hesarin juttu

Testing...

Iines, Ida ja Salli tässä moi.

Päätettiin tehdä blogi vihasta verkossa. Lisää matskua luvassa pian. Stay tuned!