Yhteiskuntatieteellisestä julkaisusta (Social Science Computer Review 2005, Vol. 23, No.1, 28-38) löytämäni artikkeli sivuaa edellisessä postauksessa käsiteltyä tutkimusta, sillä myös tässä empiirisessä tutkimuksessa tarkastellaan verkkoympäristön uhkia nuorille. Vaikka lapset ja teini-ikäiset ovat teknisesti eteviä, he eivät välttämättä ole tarpeeksi kehittyneitä pystyäkseen havaitsemaan riskejä internetissä. Uhkia ovat esimerkiksi altistuminen pornografialle, spämmäys, vihan levittäminen, väkivallalla uhkailu ja seksuaalinen lähentely. Internet-väkivalta voi myös laajeta tosielämään.
Tutkimuksen Challenging Online Behaviours of Youth: Findings From a Comparative Analysis of Young people in the United States and New Zealand tavoite oli selvittää teini-ikäisten tyttöjen käyttäytymistä verkkoympäristössä. Tutkimus toteutettiin 19-kohtaisella verkkokyselyllä, jossa oli sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä. Kyselyn avulla vertailtiin yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten 12–18-vuotiaiden tyttöjen käyttäytymistä. Kysely suoritettiin ensinnäkin Seventeen-lehden verkkosivuilla, jossa siihen vastasi 10800 yhdysvaltalaistyttöä. Kysely toistettiin www.nzgirl.co.nz -sivustolla, jossa vastaajina oli 345 uusiseelantilaista tyttöä. Tutkimuksen suorittivat lasten ja nuorten hyväksikäytön verkkoympäristössä tutkimiseen South Floridan yliopistossa erikoistuneet Ilene R. ja Michael J. Berson.
Tutkimuksessa selvisi, että yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten tyttöjen internetin käyttötavat olivat hyvin samankaltaisia. Yhdysvaltalaiset tytöt paljastivat kuitenkin enemmän henkilökohtaisia tietoja verkkoympäristössä, kun taas uusiseelantilaiset tytöt suostuivat helpommin tapaamisiin oikeassa elämässä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aikuiset valvovat nuorten internetinkäyttöä varsin vähän (alle 4 % vanhemmista). Suuri osa nuorista ei ollut saanut minkäänlaista tietoa tai ohjeita internet-turvallisuudesta. 17–18-vuotiaat tytöt suostuivat lähes neljä kertaa todennäköisemmin tapaamiseen tosielämässä kuin 12–13-vuotiaat. Mitä enemmän aikaa tytöt viettivät verkossa, sitä todennäköisemmin he osallistuivat vaarallisiin toimintoihin. Livetapaamisiin suostuneista tytöistä kukaan ei ollut keskustellut internet-turvallisuudesta vanhemman tai opettajan kanssa.
Tutkimus ei tuo mielestäni mitään kovin yllättäviä tuloksia. Se pureutuu kuitenkin tärkeään aiheeseen, sillä erityisesti nuoret tytöt toimivat internetissä usein harkitsemattomasti esimerkiksi paljastaessaan henkilökohtaisia tietojaan, lähettäessään valokuviaan nettitutuille ja järjestäessään tapaamisia verkon ulkopuolella. Lapsille ja nuorille täytyisi ehdottomasti opettaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Kaikki verkossa toimivat ihmiset eivät ole liikkeellä hyvin aikein, ja infoähkyn hallintaan täytyy antaa välineitä.
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Nuoret suostuttelevan tarinankerronnan kohteina
Valitsimme yhteiseksi tutkimukseksemme artikkelin Persuasive Storytelling by Hate Groups Online: Examining its Effects on Adolescents. (Elissa Lee ja Laura Leets, American Behavioral Scientist Vol 45. No.6. 2002. s.927-957.)
Kyseessä on empiirinen tutkimus, jossa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimus on julkaistu käyttäytymistieteellisessä lehdessä. Aiheen ja näkökulman puolesta artikkeli sopisi kuitenkin myös multimediaviestinnän tai mediakasvatuksen julkaisuun.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten ensireaktioita verkkovihakerrontaa kohtaan sekä selvittää mahdollisten vaikutusten pysyvyyttä vastaanottajissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui suostuttelevan kerronnan teoriasta (retoriikka).
Tutkimuksen menetelmänä käytettiin verkkokyselyä, jossa käytettiin Likertin seitsenportaista skaalaa. Kyselyyn osallistui 108 nuorta, joista suurin osa (78,8 %) oli valkoihoisia. Loput vastaajista edustivat afroamerikkalaisia (2,8 %), latinalaisamerikkalaisia (2,8 %), aasianamerikkalaisia (13,9 %) ja monirotuisia (1,9 %). Suurin osa vastaajista oli keskimääräistä parempituloisista perheistä.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus koostui kolmesta osasta: ennakkotestistä, jossa vastaanottajien ensireaktioita mitattiin sekä kahdesta kyselyosuudesta. Koko tutkimusaineisto kerättiin verkossa. Yllättävää oli, että vastaajille maksettiin tutkimukseen osallistumisesta.
Kyselyn materiaali koostui eritasoisista rasististen tekstien esimerkeistä.
Tutkimuksen muuttujia olivat:
1. Vastaanottavuus
Ei-rasistinen
Neutraali
Rasismille valmiiksi altistunut
2. Narratiivisuus
Korkea
Matala
3. Viestin eksplisiittisyys
Implisiittinen
Eksplisiittinen
Tutkimuksessa vastaajat joutuivat muun muassa lukemaan erilaisia tekstejä sekä katsomaan kuvia. Tekstien aiheet käsittelivät rotujen välistä rakkautta, maahanmuuttoa ja valkoisen rodun ylemmyyttä. Tekstit valittiin edustamaan vihasivustojen erilaisia kerronta- ja suostuttelutapoja.
Tutkimuksesta saatiin selkeä tulos: Nuorista korkeanarratiiviset epäsuorat viestit olivat aluksi suostuttelevampia. Viestien vaikutus ei kestänyt kuitenkaan kauan. Epäsuorat matalanarratiiviset viestit osoittautuivat suostuttelevuudeltaan pysyvämmiksi. Mielenkiintoista oli, että viestien narratiivisuuden astetta muutettiin ainoastaan kuvien avulla, mutta tekstit pidettiin samoina.
Verkkovihan tutkimus on yleistymässä. Tutkijat ovat olleet erityisen huolissaan nuorista ja siitä, kuinka verkkoa voidaan käyttää propagandististen viestien levittämisen keinona. Ei ole yllättävää, että tutkimus kohdistuu juuri herkässä iässä oleviin nuoriin, koska heihin on helpompi vaikuttaa. He myös päätyvät helposti enemmän tai vähemmän rasistisille sivustoille.
Mielestämme tutkimuksen näkökulma verkkovihaan oli mielenkiintoinen ja se osoitti, että retoriikkaa voidaan soveltaa myös multimediaviestinnän tutkimuspiirissä.
- I & S & I -
Kyseessä on empiirinen tutkimus, jossa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimus on julkaistu käyttäytymistieteellisessä lehdessä. Aiheen ja näkökulman puolesta artikkeli sopisi kuitenkin myös multimediaviestinnän tai mediakasvatuksen julkaisuun.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten ensireaktioita verkkovihakerrontaa kohtaan sekä selvittää mahdollisten vaikutusten pysyvyyttä vastaanottajissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui suostuttelevan kerronnan teoriasta (retoriikka).
Tutkimuksen menetelmänä käytettiin verkkokyselyä, jossa käytettiin Likertin seitsenportaista skaalaa. Kyselyyn osallistui 108 nuorta, joista suurin osa (78,8 %) oli valkoihoisia. Loput vastaajista edustivat afroamerikkalaisia (2,8 %), latinalaisamerikkalaisia (2,8 %), aasianamerikkalaisia (13,9 %) ja monirotuisia (1,9 %). Suurin osa vastaajista oli keskimääräistä parempituloisista perheistä.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus koostui kolmesta osasta: ennakkotestistä, jossa vastaanottajien ensireaktioita mitattiin sekä kahdesta kyselyosuudesta. Koko tutkimusaineisto kerättiin verkossa. Yllättävää oli, että vastaajille maksettiin tutkimukseen osallistumisesta.
Kyselyn materiaali koostui eritasoisista rasististen tekstien esimerkeistä.
Tutkimuksen muuttujia olivat:
1. Vastaanottavuus
Ei-rasistinen
Neutraali
Rasismille valmiiksi altistunut
2. Narratiivisuus
Korkea
Matala
3. Viestin eksplisiittisyys
Implisiittinen
Eksplisiittinen
Tutkimuksessa vastaajat joutuivat muun muassa lukemaan erilaisia tekstejä sekä katsomaan kuvia. Tekstien aiheet käsittelivät rotujen välistä rakkautta, maahanmuuttoa ja valkoisen rodun ylemmyyttä. Tekstit valittiin edustamaan vihasivustojen erilaisia kerronta- ja suostuttelutapoja.
Tutkimuksesta saatiin selkeä tulos: Nuorista korkeanarratiiviset epäsuorat viestit olivat aluksi suostuttelevampia. Viestien vaikutus ei kestänyt kuitenkaan kauan. Epäsuorat matalanarratiiviset viestit osoittautuivat suostuttelevuudeltaan pysyvämmiksi. Mielenkiintoista oli, että viestien narratiivisuuden astetta muutettiin ainoastaan kuvien avulla, mutta tekstit pidettiin samoina.
Verkkovihan tutkimus on yleistymässä. Tutkijat ovat olleet erityisen huolissaan nuorista ja siitä, kuinka verkkoa voidaan käyttää propagandististen viestien levittämisen keinona. Ei ole yllättävää, että tutkimus kohdistuu juuri herkässä iässä oleviin nuoriin, koska heihin on helpompi vaikuttaa. He myös päätyvät helposti enemmän tai vähemmän rasistisille sivustoille.
Mielestämme tutkimuksen näkökulma verkkovihaan oli mielenkiintoinen ja se osoitti, että retoriikkaa voidaan soveltaa myös multimediaviestinnän tutkimuspiirissä.
- I & S & I -
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Saako vihollista vihata?
Vaikka blogissamme käsitellyt vihailmiöt edustavat pääasiassa yhteiskunnallisesti paheksuttua tai rikollista toimintaa, ajattelin tuoda esiin myös sellaisen vihan, johon kaikki saattavat langeta.
Maija Aalto käsittelee Helsingin Sanomien kolumnissaan Facebook-viharyhmää, jossa vaaditaan, että lapsiin sekaantuneiden nimet ja kuvat pitää julkaista verkossa. Periaatteessa ryhmä siis kannattaa oman käden oikeutta lapsiin sekaantuneiden lynkkaamiseksi. Tällaisia ryhmiä on verkossa paljon ja ne voivat kerätä yllättävänlaajan suosion. Varmasti kaikki olemme sitä mieltä, että lapsiin sekaantuminen on rikoksista kauheimpia, joten mitä pahaa on kauhean rangaistuksen vaatimisessa näille rikollisille? Kun epäillyn kuva on julkistettu, ei paluuta rivikansalaiseksi ole. Aalto muistuttaa, että " jopa ihmishirviöillä on ihmisoikeuksia, ellemme halua rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen on hirviö."
Lisää esimerkkejä juuri tällaisesta vihasta voi lukea kolumnin kommenteista. Näin pauhaa yksi kommentoijista: "Pedofiilit on lainsuojattomia, minun mittakaavassani. lakia ja asetuksia noudatan muuten pilkulleen, mutta tuossa asiassa en tulisi sitä koskaan tekemään." Tunteet on usein vaikea pitää erossa näin arassa aiheessa. Voiko tällaisen verkkovihan rinnastaa esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin? Onko oikeutetumpaa järjestäytyneesti syrjiä ja halveksua rikosepäiltyjä?
Maija Aalto käsittelee Helsingin Sanomien kolumnissaan Facebook-viharyhmää, jossa vaaditaan, että lapsiin sekaantuneiden nimet ja kuvat pitää julkaista verkossa. Periaatteessa ryhmä siis kannattaa oman käden oikeutta lapsiin sekaantuneiden lynkkaamiseksi. Tällaisia ryhmiä on verkossa paljon ja ne voivat kerätä yllättävänlaajan suosion. Varmasti kaikki olemme sitä mieltä, että lapsiin sekaantuminen on rikoksista kauheimpia, joten mitä pahaa on kauhean rangaistuksen vaatimisessa näille rikollisille? Kun epäillyn kuva on julkistettu, ei paluuta rivikansalaiseksi ole. Aalto muistuttaa, että " jopa ihmishirviöillä on ihmisoikeuksia, ellemme halua rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen on hirviö."
Lisää esimerkkejä juuri tällaisesta vihasta voi lukea kolumnin kommenteista. Näin pauhaa yksi kommentoijista: "Pedofiilit on lainsuojattomia, minun mittakaavassani. lakia ja asetuksia noudatan muuten pilkulleen, mutta tuossa asiassa en tulisi sitä koskaan tekemään." Tunteet on usein vaikea pitää erossa näin arassa aiheessa. Voiko tällaisen verkkovihan rinnastaa esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin? Onko oikeutetumpaa järjestäytyneesti syrjiä ja halveksua rikosepäiltyjä?
Verkkoa myrkyttämässä
Kunnialoukkauksia vastustava puolue ADL (Anti-Defamation League) tekee laaja-alaista työtä ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien puolesta. Puolue perustettiin vuonna 1913 vastalauseena juutalaisiin kohdistuville sortotoimille ja kunnianloukkauksille. Tänä päivänä ADL:n tavoitteena on turvata reilu ja oikeudenmukainen kohtelu kaikille ihmisryhmille. Puolue vaikuttaa erityisesti kansalaisoikeuksiin liittyvien asioiden puolesta ja vastustaa kaikenlaisen fanaattisuuden ilmentymiä.
ADL:n internetsivuilta löytyy linkkejä myös viharyhmistä tehtyihin tutkimuksiin. Erityisen mielenkiintoinen on ADL:n julkaisema kirja Poisoning the Web: Hatred Online. Internet Bigotry, Extremism and Violance. Teos esittelee monipuolisesti viharyhmien historiaa ja kehitystä sekä erilaisia vihan ilmenemismuotoja. Teoksessa kirjoittajat ovat tutkineet myös uuden informaatio- ja viestintäteknologian merkitystä viharyhmille. Koska tässä blogissa käsitellään vihaa verkossa, eli tavoitteenamme on esitellä viharyhmistä tehtyjä tutkimuksia multimediaviestinnän näkökulmasta, seuraavaksi tarkastelen tarkemmin kirjoittajien ajatuksia internetistä ja viharyhmistä.
Kirjoittajien mukaan verkkoa voidaan pitää vihan työkaluna. Viharyhmät voivat levittää propagandaansa tehokkaasti verkossa. Erityisesti uutisryhmissä ja erilaisilla keskustelufoorumeilla ääriryhmäläiset väittelevät, kiistelevät ja mollaavat sekä rekrytoivat uusia jäseniä. Verkossa ääriryhmäläiset voivat perustaa erilaisia sähköisiä postituslistoja, joiden kautta viestintä on edullista, tehokasta ja vaivatonta. Kirjoittajien mukaan tällaiset listat ovat yleensä avoimia kaikille, mutta verkosta löytyy myös lukuisia salattuja viestintäkanavia, joiden kautta ryhmäläiset pitävät toisiinsa yhteyttä. Joillakin listoilla voidaan käyttää myös salakieltä, jonka dekoodaukseen tarvitaan omat ohjelmat. Kirjoittajien mukaan ääriryhmäläiset käyttävät paljon myös suoraa sähköpostia yhteydenpidossa.
Viestintäteknologinen kehitys ja internetin leviäminen globaalisti on siis helpottanut kommunikaatiota lukuisin tavoin myös ääriryhmäläisten välillä. Internetin aikakaudella ääriryhmiin kuuluvien ihmisten ei enää tarvitse elää eristyksessä oman ideologiansa kanssa vaan samoin ajattelevien kanssa voi kommunikoida ajasta ja paikasta riippumatta ”online”.
Kirjoittajat näkevät Internetin valinnan foorumina ja tilana, jossa ääriryhmäläiset pystyvät kontrolloimaan sanomiaan. Vaikka ääriryhmiä voidaankin kritisoida avoimesti esimerkiksi erilaisilla vuorovaikutteisilla keskustelupalstoilla, vihaajien ei tarvitse julkaista tällaisia kriittisiä viestejä kotisivuillaan. Tämä nostaa esille kysymyksiä kansalaisten medialukutaidon tärkeydestä ja kyvystä esittää lähdekritiikkiä. Kirjoittajien mukaan kansalaisen on mahdotonta tietää, ovatko yksittäiset sivustot, lukuun ottamatta kansallisen maineen saavuttaneita suosittuja sivustoja, luotettavia. Lisäksi verkon kehittyneet työkalut mahdollistavat sellaisten sivustojen luomisen, jotka visuaalisesti muistuttavat luotettavien organisaatioiden sivustoja.
Käykää tsekkaamassa sivustoa www.hatecrime.net, jos viharikokset kiinnostavat yleisemminkin!
ADL:n internetsivuilta löytyy linkkejä myös viharyhmistä tehtyihin tutkimuksiin. Erityisen mielenkiintoinen on ADL:n julkaisema kirja Poisoning the Web: Hatred Online. Internet Bigotry, Extremism and Violance. Teos esittelee monipuolisesti viharyhmien historiaa ja kehitystä sekä erilaisia vihan ilmenemismuotoja. Teoksessa kirjoittajat ovat tutkineet myös uuden informaatio- ja viestintäteknologian merkitystä viharyhmille. Koska tässä blogissa käsitellään vihaa verkossa, eli tavoitteenamme on esitellä viharyhmistä tehtyjä tutkimuksia multimediaviestinnän näkökulmasta, seuraavaksi tarkastelen tarkemmin kirjoittajien ajatuksia internetistä ja viharyhmistä.
Kirjoittajien mukaan verkkoa voidaan pitää vihan työkaluna. Viharyhmät voivat levittää propagandaansa tehokkaasti verkossa. Erityisesti uutisryhmissä ja erilaisilla keskustelufoorumeilla ääriryhmäläiset väittelevät, kiistelevät ja mollaavat sekä rekrytoivat uusia jäseniä. Verkossa ääriryhmäläiset voivat perustaa erilaisia sähköisiä postituslistoja, joiden kautta viestintä on edullista, tehokasta ja vaivatonta. Kirjoittajien mukaan tällaiset listat ovat yleensä avoimia kaikille, mutta verkosta löytyy myös lukuisia salattuja viestintäkanavia, joiden kautta ryhmäläiset pitävät toisiinsa yhteyttä. Joillakin listoilla voidaan käyttää myös salakieltä, jonka dekoodaukseen tarvitaan omat ohjelmat. Kirjoittajien mukaan ääriryhmäläiset käyttävät paljon myös suoraa sähköpostia yhteydenpidossa.
Viestintäteknologinen kehitys ja internetin leviäminen globaalisti on siis helpottanut kommunikaatiota lukuisin tavoin myös ääriryhmäläisten välillä. Internetin aikakaudella ääriryhmiin kuuluvien ihmisten ei enää tarvitse elää eristyksessä oman ideologiansa kanssa vaan samoin ajattelevien kanssa voi kommunikoida ajasta ja paikasta riippumatta ”online”.
Kirjoittajat näkevät Internetin valinnan foorumina ja tilana, jossa ääriryhmäläiset pystyvät kontrolloimaan sanomiaan. Vaikka ääriryhmiä voidaankin kritisoida avoimesti esimerkiksi erilaisilla vuorovaikutteisilla keskustelupalstoilla, vihaajien ei tarvitse julkaista tällaisia kriittisiä viestejä kotisivuillaan. Tämä nostaa esille kysymyksiä kansalaisten medialukutaidon tärkeydestä ja kyvystä esittää lähdekritiikkiä. Kirjoittajien mukaan kansalaisen on mahdotonta tietää, ovatko yksittäiset sivustot, lukuun ottamatta kansallisen maineen saavuttaneita suosittuja sivustoja, luotettavia. Lisäksi verkon kehittyneet työkalut mahdollistavat sellaisten sivustojen luomisen, jotka visuaalisesti muistuttavat luotettavien organisaatioiden sivustoja.
Käykää tsekkaamassa sivustoa www.hatecrime.net, jos viharikokset kiinnostavat yleisemminkin!
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Vinkkejä viharyhmien tutkimiseen!
Verkon viharyhmiä tutkitaan ilmeisesti varsin paljon. Törmäsin yhden yliopiston kirjaston sivustolle, jolle on koottu konkreettisia ohjeita viharyhmien tutkimiseen.
Sivustolta löytyy paljon tietoa viharyhmistä, siellä neuvotaan käyttämään oikeita hakusanoja tutkimusta tehtäessä ja sinne on linkitetty verkon viharyhmiä käsitteleviä sivustoja.
Erityisen mielenkiintoinen oli linkki, jonka kautta pääsi tarkastelemaan viharyhmien käyttämiä symboleita, logoja ja tatuointeja.
Sivustolta löytyy paljon tietoa viharyhmistä, siellä neuvotaan käyttämään oikeita hakusanoja tutkimusta tehtäessä ja sinne on linkitetty verkon viharyhmiä käsitteleviä sivustoja.
Erityisen mielenkiintoinen oli linkki, jonka kautta pääsi tarkastelemaan viharyhmien käyttämiä symboleita, logoja ja tatuointeja.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Vihasanomilta suojautuminen
Vuonna 1996 perustettu kanadalainen non-profit-organisaatio Media Awareness Networkin tavoitteena on edistää erityisesti nuorten medialukutaitoa ja jakaa tietoa erilaisista mediaan liittyvistä ilmiöistä.
Heidän sivustollaan on tietoa mediassa esiintyvän väkivallan ja stereotypioiden ohella myös verkkovihasta. Tähän osoitteeseen on koottu kattavia tietopaketteja vihan levittämisestä verkossa ja esimerkiksi ohjeita siitä, miten verkkovihaan tulee reagoida ja miten lapsia voidaan suojella siltä. Yhdessä tietopaketissa tarjotaan työkaluja vihamielisten sanomien purkamiseen, jotta niiden teho olisi minimaalinen. Kriittinen ajattelu on avainasemassa.
Erilaisia salaliittoteorioita käytetään usein tukemaan viharyhmien väitteitä. Vihan kohteena olevia ryhmiä syytetään esimerkiksi yhteiskunnan sosiaalisista tai taloudellista ongelmista valheellisin perustein. Esimerkiksi tekaistuja tutkimuksia ja tieteellistä tyyliä käytetään tehostamaan viestejä. Raamatun kirjoitukset ja Jumalan viha ovat usein perusteina väitteille. Ihmisiä pelotellaan maailmanlopulla, joka on edessä yhteiskunnan rappeutumisen vuoksi. Rappeutuminen on puolestaan esimerkiksi maahanmuuttajien tai homoseksuaalien syytä.
Mikä on viharyhmä?
Tässä viestissä määritellään viharyhmää:
Viharyhmä on organisoitunut ryhmä tai liike, joka puolustaa vihaa tai väkivaltaa tiettyä rodullista, uskonnollista, etnistä, sukupuolista, seksuaalisesti suuntautuvaa ryhmää tai muuta yhteiskunnallista sektoria vastaan. Viharyhmät kannattavat siis kiihotusta kansanryhmää vastaan. Esimerkkejä tällaisista ryhmistä ovat esimerkiksi Ku Klux Klan, Nation of Islam, FMAP-kirkko ja Blood & Honour.
Viharyhmät käyttävät propagandassaan myyttejä, tarinoita ja huhuja hyväkseen. Myös pelolla leikitään ja sitä lietsotaan. Verkko on noussut viharyhmien merkittäväksi toimintaympäristöksi 1990-luvun puolivälistä alkaen. Verkossa on helppo organisoida toimintaa, verkostoitua ja levittää informaatiota.
http://en.wikipedia.org/wiki/Hate_group
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)