Tässä se nyt on. Valmis vihablogi odottaa muiden kommentteja!
Varsinaisia postauksia blogiin kertyi 18 kappaletta, joista seitsemässä käsiteltiin tieteellistä artikkelia. Blogimme alkoi verkkovihan määrittelyllä ja jatkui erilaisten ilmiöiden käsittelyllä. Monissa postauksissa esiteltiin verkkovihaa eri muodoissaan sekä keinoja sen tunnistamiseksi ja torjumiseksi. Eniten blogissa painottuu globaali näkökulma ja nuoriin vaikuttaminen.
-La Ida Loca, IT-Ihme ja Sally Spectacular-
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Sosiaalista ja epäsosiaalista verkostoitumista
Valitsin toiseksi tieteelliseksi artikkeliksi Sajai Singhin (2008) tekstin, jossa käsitellään nk.epäsosiaalista verkostoitumista (anti-social networking) perinteisten sosiaalisten palvelujen rinnalla. Singhin mukaan epäsosiaaliset verkostoitumispalvelut ovat nousseet suosioon mm. Facebookin siivellä. Monissa niistä suhtaudutaan kyynisesti ja halveksuvasti verkkoyhteisöjen kautta syntyneisiin ihmissuhteisiin ja tarjotaan ilmaisuväylä valtavirrasta eriäville ja usein kyseenalaisille mielipiteille. Tässäkin blogissa käsitellyt Hatebook ja Enemybook ovat esimerkkejä huumoripitoisista antisosiaalisista palveluista. Singhin mielestä harmiton parodia voi kuitenkin kehittyä vaaralliseen suuntaan.
Singh erittelee epäsosiaaliseen verkostoitumiseen liittyviksi ilmiöiksi verkkokiusaamisen, verkkohäirinnän ja -vainoamisen sekä vihaviestit. Kiusaamista ja vihaviestejä on tässä blogissa jo käsitelty, joten keskityn tässä verkkohäirintään ja -vainoamiseen.
Verkkovainoamisessa eli "stalkkauksessa" on kyse siitä, että ihminen vainoaa toista ihmistä sähköisesti. Tällaiseen vainoon voi liittyä esimerkiksi vääriä syytöksiä, uhkailua, henkilöllisyyden varastaminen tai aggression eri muodot.
Singh luokittelee vainoamisen epäsosiaaliseen verkostoitumiseen, sillä vainoajat usein löytävät uhrinsa hakukoneiden, chat-palvelujen ja verkkoyhteisöjen kautta. Vaikka tällaiset palvelut vaativat yleensä salasanan, kuka tahansa voi luoda itselleen käyttäjäprofiilin. Yleensä verkkopalveluilla ei ole resursseja varmistaa käyttäjien aitoutta. Koska palvelujen perimmäinen idea on jakaa tietoja ja ajatuksia, ne ovat myös alttiita epäsosiaaliselle käyttäytymiselle. Palvelujen tuleekin pyrkiä entistä paremmin varmistamaan käyttäjien henkilöllisyyksien aitous.
Haitallista toimintaa vastaan voidaan taistella monin keinoin. Laki ei ole kovin vahva lääke, sillä Internetiä koskevat lait ovat vasta muotoutumassa. Singh esittelee kuitenkin artikkelissaan muutaman kohdan Intian lainsäädännöstä, jotka voivat olla hyödyksi. Euroopan Unioni on ollut erityisen huolissaan pedofiliasta ja muista Internetin vaaroista lapsille. 60 miljoonaa dollaria on suunnattu kolmevuotiselle lastensuojeluohjelmalle.
Sajai Singh, Anti-social networking: Learning the art of making enemies in web 2.0
Journal of Internet Law, December 2008
Singh erittelee epäsosiaaliseen verkostoitumiseen liittyviksi ilmiöiksi verkkokiusaamisen, verkkohäirinnän ja -vainoamisen sekä vihaviestit. Kiusaamista ja vihaviestejä on tässä blogissa jo käsitelty, joten keskityn tässä verkkohäirintään ja -vainoamiseen.
Verkkovainoamisessa eli "stalkkauksessa" on kyse siitä, että ihminen vainoaa toista ihmistä sähköisesti. Tällaiseen vainoon voi liittyä esimerkiksi vääriä syytöksiä, uhkailua, henkilöllisyyden varastaminen tai aggression eri muodot.
Singh luokittelee vainoamisen epäsosiaaliseen verkostoitumiseen, sillä vainoajat usein löytävät uhrinsa hakukoneiden, chat-palvelujen ja verkkoyhteisöjen kautta. Vaikka tällaiset palvelut vaativat yleensä salasanan, kuka tahansa voi luoda itselleen käyttäjäprofiilin. Yleensä verkkopalveluilla ei ole resursseja varmistaa käyttäjien aitoutta. Koska palvelujen perimmäinen idea on jakaa tietoja ja ajatuksia, ne ovat myös alttiita epäsosiaaliselle käyttäytymiselle. Palvelujen tuleekin pyrkiä entistä paremmin varmistamaan käyttäjien henkilöllisyyksien aitous.
Haitallista toimintaa vastaan voidaan taistella monin keinoin. Laki ei ole kovin vahva lääke, sillä Internetiä koskevat lait ovat vasta muotoutumassa. Singh esittelee kuitenkin artikkelissaan muutaman kohdan Intian lainsäädännöstä, jotka voivat olla hyödyksi. Euroopan Unioni on ollut erityisen huolissaan pedofiliasta ja muista Internetin vaaroista lapsille. 60 miljoonaa dollaria on suunnattu kolmevuotiselle lastensuojeluohjelmalle.
Sajai Singh, Anti-social networking: Learning the art of making enemies in web 2.0
Journal of Internet Law, December 2008
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Vihaisten asiakkaiden kosto
Ajattelin, että blogimme kaipaa lisää kepeähköjä postauksia.
Forbes on kuuluisin vuosittain ilmestyvästä maailman rikkaimpien henkilöiden listastaan ja muista vastaavista. Forbes on myös listannut kymmenen parasta yritysten vihaamiseen omistautunutta verkkosivustoa. Sivustot on arvioitu mm.viihdearvon, päivitysten määrän ja vihaisuuden tason mukaan. Kymmenen kärkeen ovat päässeet mm. WalMartin, American Expressin, UPS:n ja PayPalin vihaussivustot. Niissä kerrotaan yrityksiin liittyvistä huonoista kokemuksista ja jaetaan tietoa yritysten "vaaroista". Ehkä yleisempää tämäntyyppinen yrityksiä koskevien mielipiteiden ja kokemusten jakaminen on blogeissa ja keskusteluforumeilla. Harvat kokevat asian niin tärkeäksi, että pistävät kokonaisen sivuston pystyyn.
Eräs kirjoittaja juhlii Microsoftista vapautumistaan näin: "Sweet, sweet, sweet like candy after staying with a diabetic, sweet Linux"
Monet vihatuista yrityksistä eivät kommentoineet näitä sivustoja mitenkään. Osa yrityksistä tyytyi toteamaan, että nekin kuuluvat sananvapauden piiriin. Epäilemättä nämä sivustot kuitenkin koetaan vähintään kiusallisiksi. Esimerkiksi WalMart on puolustautunut tällaisia sivustoja vastaan omalla, vääriä tietoja oikaisevalla sivustollaan walmartfacts.com. WalMartin kaltaisia superkorporaatioita eivät mielipiteet verkossa juuri uhkaa, mutta pienille yrityksille ne voivat olla jopa kohtalokkaita.
Forbes Top Corporate Hate Websites
http://www.forbes.com/2005/03/07/cx_cw_0308hate.html
Forbes on kuuluisin vuosittain ilmestyvästä maailman rikkaimpien henkilöiden listastaan ja muista vastaavista. Forbes on myös listannut kymmenen parasta yritysten vihaamiseen omistautunutta verkkosivustoa. Sivustot on arvioitu mm.viihdearvon, päivitysten määrän ja vihaisuuden tason mukaan. Kymmenen kärkeen ovat päässeet mm. WalMartin, American Expressin, UPS:n ja PayPalin vihaussivustot. Niissä kerrotaan yrityksiin liittyvistä huonoista kokemuksista ja jaetaan tietoa yritysten "vaaroista". Ehkä yleisempää tämäntyyppinen yrityksiä koskevien mielipiteiden ja kokemusten jakaminen on blogeissa ja keskusteluforumeilla. Harvat kokevat asian niin tärkeäksi, että pistävät kokonaisen sivuston pystyyn.
Eräs kirjoittaja juhlii Microsoftista vapautumistaan näin: "Sweet, sweet, sweet like candy after staying with a diabetic, sweet Linux"
Monet vihatuista yrityksistä eivät kommentoineet näitä sivustoja mitenkään. Osa yrityksistä tyytyi toteamaan, että nekin kuuluvat sananvapauden piiriin. Epäilemättä nämä sivustot kuitenkin koetaan vähintään kiusallisiksi. Esimerkiksi WalMart on puolustautunut tällaisia sivustoja vastaan omalla, vääriä tietoja oikaisevalla sivustollaan walmartfacts.com. WalMartin kaltaisia superkorporaatioita eivät mielipiteet verkossa juuri uhkaa, mutta pienille yrityksille ne voivat olla jopa kohtalokkaita.
Forbes Top Corporate Hate Websites
http://www.forbes.com/2005/03/07/cx_cw_0308hate.html
Verkkoviha ja rasististen ryhmien identiteetti
Understanding Cyberhate on tutkimus valkoisen rodun ylivallan kannattajien verkkokäyttäytymisestä ja heidän viestintästrategioistaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu aikaisemmasta viharyhmien tutkimuksesta ja sosiaalisesta identiteetti teoriasta, jonka mukaan ”ihmiset määrittelevät itsensä ryhmäjäsenyyksiensä avulla, ja saavuttaakseen myönteisen itsemäärittelyn, pyrkivät saavuttamaan sisäryhmälleen etua tai paremmuutta vertailun kohteena oleviin ulkoryhmiin nähden”.
Tutkimuksella selvitettiin siis sitä, millaista viestintää ryhmäläiset käyttävät rekrytoidessaan uusia jäseniä ja levittäessään omaa ideologiaansa sekä sitä, kuinka ryhmäläiset perustelevat rasististen viestien levittämisen sekä itselleen että muille niin että ne ylläpitäisivät omia ennakkoluuloja ja poistaisivat mahdollisia epäilyksiä.
Tutkimusaineistona olivat Yhdysvalloissa perustetut 43 valkoisen rodun ylivaltaa kannattavaa internetsivustoa. Sivustoja analysoitiin ja arvioitiin kahden muuttujan, sosiaalisen kilpailun ja sosiaalisen luovuuden, kautta. Näiden esiintymistä sivustoilla mitattiin muun muassa tutkimalla sitä, kuinka paljon sivustoilla puolustetaan väkivaltaa ja kannustetaan sosiaalisiin konflikteihin.
Vastoin tutkijoiden oletuksia, sivustoilla sosiaalinen luovuus oli yleisempää kuin sosiaaliset konfliktit. Sosiaalisella luovuudella tarkoitetaan sellaista viestintää, jolla pyritään vertailun kautta erottamaan ulkoryhmäläiset sisäryhmäläisistä tavoitteena oman ryhmän paremmuuden osoittaminen.
Sivustoilla sosiaalisella luovuudella pyrittiin purkamaan epäilyksiä ja ylläpitämään toisiin rotuihin liitettyjä ennakkoluuloja. Esimerkiksi Holokaustin kieltävät sivustot eivät tutkijoiden mukaan kannusta väkivaltarikoksiin juutalaisia kohtaan, mutta ne haastavat viestinnällään historian autenttisuutta ja ehdottavat, että juutalaiset ovat itse keksineet nämä väitteet valkoisten hirmuteoista. Kerrassaan mahtavaa historiankirjoitusta!
Tutkimus osoitti myös, että rasismi on edelleen erilaisten viharyhmien suosituin aihe: 91 prosenttia sivustoista nimesi juuri afrikanamerikkalaiset ulkoryhmäläisikseen. Mielestäni ainut lohduttava asia tutkimuksessa oli se, että sivustoilla kannustettiin varsin vähän väkivaltaan. Identiteettiä ja yhteisöllisyyttä ylläpidettiin lähinnä sosiaalisen luovuuden kautta.
Toisaalta vähäinen väkivallan puolustaminen tai siihen kannustaminen ei kerro koko totuuttaa. On tietysti mahdollista ja varsin oletettavaakin, että väkivallasta keskustellaan salaisemmin esimerkiksi sähköpostin välityksellä.
Understanding Cyberhate
Social Competition and Social Creativity in
Online White Supremacist Groups
Social Science Computer Review, Vol. 23 No. 1, 68-76
Karen M. Douglas
Craig McGarty
Ana-Maria Bliuc
Girish Lala
Tutkimuksella selvitettiin siis sitä, millaista viestintää ryhmäläiset käyttävät rekrytoidessaan uusia jäseniä ja levittäessään omaa ideologiaansa sekä sitä, kuinka ryhmäläiset perustelevat rasististen viestien levittämisen sekä itselleen että muille niin että ne ylläpitäisivät omia ennakkoluuloja ja poistaisivat mahdollisia epäilyksiä.
Tutkimusaineistona olivat Yhdysvalloissa perustetut 43 valkoisen rodun ylivaltaa kannattavaa internetsivustoa. Sivustoja analysoitiin ja arvioitiin kahden muuttujan, sosiaalisen kilpailun ja sosiaalisen luovuuden, kautta. Näiden esiintymistä sivustoilla mitattiin muun muassa tutkimalla sitä, kuinka paljon sivustoilla puolustetaan väkivaltaa ja kannustetaan sosiaalisiin konflikteihin.
Vastoin tutkijoiden oletuksia, sivustoilla sosiaalinen luovuus oli yleisempää kuin sosiaaliset konfliktit. Sosiaalisella luovuudella tarkoitetaan sellaista viestintää, jolla pyritään vertailun kautta erottamaan ulkoryhmäläiset sisäryhmäläisistä tavoitteena oman ryhmän paremmuuden osoittaminen.
Sivustoilla sosiaalisella luovuudella pyrittiin purkamaan epäilyksiä ja ylläpitämään toisiin rotuihin liitettyjä ennakkoluuloja. Esimerkiksi Holokaustin kieltävät sivustot eivät tutkijoiden mukaan kannusta väkivaltarikoksiin juutalaisia kohtaan, mutta ne haastavat viestinnällään historian autenttisuutta ja ehdottavat, että juutalaiset ovat itse keksineet nämä väitteet valkoisten hirmuteoista. Kerrassaan mahtavaa historiankirjoitusta!
Tutkimus osoitti myös, että rasismi on edelleen erilaisten viharyhmien suosituin aihe: 91 prosenttia sivustoista nimesi juuri afrikanamerikkalaiset ulkoryhmäläisikseen. Mielestäni ainut lohduttava asia tutkimuksessa oli se, että sivustoilla kannustettiin varsin vähän väkivaltaan. Identiteettiä ja yhteisöllisyyttä ylläpidettiin lähinnä sosiaalisen luovuuden kautta.
Toisaalta vähäinen väkivallan puolustaminen tai siihen kannustaminen ei kerro koko totuuttaa. On tietysti mahdollista ja varsin oletettavaakin, että väkivallasta keskustellaan salaisemmin esimerkiksi sähköpostin välityksellä.
Understanding Cyberhate
Social Competition and Social Creativity in
Online White Supremacist Groups
Social Science Computer Review, Vol. 23 No. 1, 68-76
Karen M. Douglas
Craig McGarty
Ana-Maria Bliuc
Girish Lala
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Vihan tutkimuskenttä
Hate Studies Through a Constructivist and Critical Pedagogical Approach (James M.Mohr, Journal of Hate Studies Vol. 6 No 1 2007-2008, 65-80)
Artikkelissa tarkastellaan vihan tutkimusta, oppimista ja opettamista konstruktivismin ja kriittisen pedagogiikan näkökulmien kautta. Tutkimuksen tavoite on eritellä koulutusohjelman kehittymistä ja päämääriä vihan tutkimuksen kentällä.
Kirjoittajan mukaan tiede voi vaikuttaa yhteiskuntaan luomalla erillisen vihan tutkimuksen kentän. Hän perustelee vihan tutkimuksen tärkeyttä vahingolla, jota vihasta aiheutuu yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnille. Esimerkiksi USA:ssa tehtiin vuonna 2002 yli 7400 viharikosta, joilla oli yli 9200 uhria. Kansainvälisesti viha näkyy esim. terrorismin, kansanmurhien ja verilöylyjen muodossa. Historian, psykologian, sosiologian, uskontotieteiden, journalistiikan, kasvatustieteiden sekä lain ja politiikan tutkimuksen näkemyksiä yhdistämällä saadaan aikaan parempi ymmärrys vihasta käsitteenä ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
Konstruktivistinen käsitys oppimisesta korostaa oppijan tietoista toimintaa, jossa hän rakentaa uutta tietoa suhteessa aiempaan tietoonsa ja kokemukseensa. Konstruktivismin mukaan oppiminen on tietojen prosessoimista ja kokonaisuuksien muokkaamista. Kriittinen pedagogiikka taas tarkastelee tiedon, yksilöiden ja yhteisöjen järjestäytymistä ja poliittisuutta ja pyrkii sekä selittämään ja ymmärtämään yhteiskunnallisia ilmiöitä että lisäämään tasavertaisuutta. Konstruktivismi haastaa opettajat kehittämään kokemuksellisia oppimismetodeja, ja kriittinen pedagogiikka pyrkii kehittämään syvempää ajattelua.
Mohr määrittää joitain perusperiaatteita vihaopintojen koulutusohjelmassa: holistinen eli kokonaisvaltainen näkemys, tieteidenvälisyys, dialogisuus, oppimisen ja opettamisen vuorovaikutuksellisuus ja kriittinen opetustyyli. Vihaopintojen avulla opiskelijat saavat kriittisen ja kyseenalaistavan tavan ymmärtää maailmaa. Artikkelissa esitetään myös ehdotuksia vihaopintojen kurssien kokoonpanoksi.
Artikkeli on mielenkiintoinen katsaus vihan tutkimukseen. Viha ilmiönä ei ole uusi, mutta globaali internet helpottaa viharyhmien leviämistä. Mielestäni on tarpeellista tutkia analyyttisesti sitä, miten viha järjestäytyy ja miten sen levittäjät toimivat.
Artikkelissa tarkastellaan vihan tutkimusta, oppimista ja opettamista konstruktivismin ja kriittisen pedagogiikan näkökulmien kautta. Tutkimuksen tavoite on eritellä koulutusohjelman kehittymistä ja päämääriä vihan tutkimuksen kentällä.
Kirjoittajan mukaan tiede voi vaikuttaa yhteiskuntaan luomalla erillisen vihan tutkimuksen kentän. Hän perustelee vihan tutkimuksen tärkeyttä vahingolla, jota vihasta aiheutuu yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnille. Esimerkiksi USA:ssa tehtiin vuonna 2002 yli 7400 viharikosta, joilla oli yli 9200 uhria. Kansainvälisesti viha näkyy esim. terrorismin, kansanmurhien ja verilöylyjen muodossa. Historian, psykologian, sosiologian, uskontotieteiden, journalistiikan, kasvatustieteiden sekä lain ja politiikan tutkimuksen näkemyksiä yhdistämällä saadaan aikaan parempi ymmärrys vihasta käsitteenä ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
Konstruktivistinen käsitys oppimisesta korostaa oppijan tietoista toimintaa, jossa hän rakentaa uutta tietoa suhteessa aiempaan tietoonsa ja kokemukseensa. Konstruktivismin mukaan oppiminen on tietojen prosessoimista ja kokonaisuuksien muokkaamista. Kriittinen pedagogiikka taas tarkastelee tiedon, yksilöiden ja yhteisöjen järjestäytymistä ja poliittisuutta ja pyrkii sekä selittämään ja ymmärtämään yhteiskunnallisia ilmiöitä että lisäämään tasavertaisuutta. Konstruktivismi haastaa opettajat kehittämään kokemuksellisia oppimismetodeja, ja kriittinen pedagogiikka pyrkii kehittämään syvempää ajattelua.
Mohr määrittää joitain perusperiaatteita vihaopintojen koulutusohjelmassa: holistinen eli kokonaisvaltainen näkemys, tieteidenvälisyys, dialogisuus, oppimisen ja opettamisen vuorovaikutuksellisuus ja kriittinen opetustyyli. Vihaopintojen avulla opiskelijat saavat kriittisen ja kyseenalaistavan tavan ymmärtää maailmaa. Artikkelissa esitetään myös ehdotuksia vihaopintojen kurssien kokoonpanoksi.
Artikkeli on mielenkiintoinen katsaus vihan tutkimukseen. Viha ilmiönä ei ole uusi, mutta globaali internet helpottaa viharyhmien leviämistä. Mielestäni on tarpeellista tutkia analyyttisesti sitä, miten viha järjestäytyy ja miten sen levittäjät toimivat.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Viharyhmien jäljillä
Blogissamme on jo käsitelty nuorten houkuttelemista viharyhmiin internetin avulla. Myös espanjalainen El Imparcial kirjoittaa parin viikon takaisessa jutussaan internetin mahdollisuuksista nuorison rekrytoinnissa. Verkossa on helppo naamioitua ja hivuttautua kohteiden lähelle vaivihkaa toisenlaisten teemojen avulla. Esimerkiksi jalkapallosta kiinnostuneille nuorille aletaan vähitellen lähettää natsimyönteistä materiaalia. Identiteettiään vasta kehittävät nuoret saattavatkin helposti saada propagandasta vaikutteita.
Verkon riskeistä aletaan kuitenkin olla tietoisempia ja huolestuneempia. Lehden mukaan kansalaisten aktiivisuus ja yhteistoiminta on tärkeää, koska poliisilla ja muilla viranomaisilla ei ole tarpeeksi resursseja valtavan verkkomaailman tarkkailemiseen. Ongelma on siinä, että oikeuteen päätyneet tapaukset edistyvät hitaasti, mutta internetin nopeus on hallitsematonta.
Rasistista ja laitonta materiaalia välittävien lähteiden jäljittäminen on kuitenkin mahdollista tietokoneen IP-osoitteen avulla, ja kokonaisten rasististen ryhmien paikallistaminen onnistuu tosielämää helpommin internetin kautta.
Verkon riskeistä aletaan kuitenkin olla tietoisempia ja huolestuneempia. Lehden mukaan kansalaisten aktiivisuus ja yhteistoiminta on tärkeää, koska poliisilla ja muilla viranomaisilla ei ole tarpeeksi resursseja valtavan verkkomaailman tarkkailemiseen. Ongelma on siinä, että oikeuteen päätyneet tapaukset edistyvät hitaasti, mutta internetin nopeus on hallitsematonta.
Rasistista ja laitonta materiaalia välittävien lähteiden jäljittäminen on kuitenkin mahdollista tietokoneen IP-osoitteen avulla, ja kokonaisten rasististen ryhmien paikallistaminen onnistuu tosielämää helpommin internetin kautta.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Koulukiusaaminen verkossa
Kuten aiemmissa postauksissa on todettu, verkko voi olla vaarallinen paikka nuorille. Virtuaalinen koulukiusaaminen on yksi niistä varjopuolista, jotka liittyvät lasten ja nuorten sähköiseen kanssakäymiseen.
Kowalskin ja Limberin (2007) tutkimuksesta käy selville, että kiusaaminen on melko yleistä verkossa. Eniten kiusaamista tapahtuu chat-keskustelujen, pikaviestien sekä sähköpostin välityksellä. Kysely tehtiin 3767 6.-8.-luokkalaiselle nuorelle Yhdysvalloissa. Oppilaista 11 prosenttia koki tulleensa kiusatuksi verkossa, ja 4 prosenttia vastasi olleensa kiusaaja. Toisin kuin perinteisessä koulukiusaamisessa, verkossa suurin osa kiusatuista ja kiusaajista oli tyttöjä. Erilaista oli myös se, että lähes puolet kiusatuista ei tiennyt kiusaajan henkilöllisyyttä. Verkossa kiusaamisella voi kuitenkin olla rajaton yleisö ja jopa tuhoisammat vaikutukset. Kynnys kiusaamiseen voi madaltua ratkaisevasti juuri anonymiteetin takia.
Verkko on avartanut myös koulukiusaamisen mahdollisuuksia. Myös tästä syystä vanhempien tulee olla tietoisia lastensa virtuaalielämästä ja osattava reagoida oikein. Koululaitosten rooli on olla perillä ja tiedottaa verkon vaaroista ja ohjeistaa sen torjuntaa.
Robin M. Kowalski, Susan P. Limber
Journal of Adolescent Health, Volume 41, Issue 6, December 2007, Sivut: S22-S30
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Teinitytöt vaarallisilla vesillä
Yhteiskuntatieteellisestä julkaisusta (Social Science Computer Review 2005, Vol. 23, No.1, 28-38) löytämäni artikkeli sivuaa edellisessä postauksessa käsiteltyä tutkimusta, sillä myös tässä empiirisessä tutkimuksessa tarkastellaan verkkoympäristön uhkia nuorille. Vaikka lapset ja teini-ikäiset ovat teknisesti eteviä, he eivät välttämättä ole tarpeeksi kehittyneitä pystyäkseen havaitsemaan riskejä internetissä. Uhkia ovat esimerkiksi altistuminen pornografialle, spämmäys, vihan levittäminen, väkivallalla uhkailu ja seksuaalinen lähentely. Internet-väkivalta voi myös laajeta tosielämään.
Tutkimuksen Challenging Online Behaviours of Youth: Findings From a Comparative Analysis of Young people in the United States and New Zealand tavoite oli selvittää teini-ikäisten tyttöjen käyttäytymistä verkkoympäristössä. Tutkimus toteutettiin 19-kohtaisella verkkokyselyllä, jossa oli sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä. Kyselyn avulla vertailtiin yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten 12–18-vuotiaiden tyttöjen käyttäytymistä. Kysely suoritettiin ensinnäkin Seventeen-lehden verkkosivuilla, jossa siihen vastasi 10800 yhdysvaltalaistyttöä. Kysely toistettiin www.nzgirl.co.nz -sivustolla, jossa vastaajina oli 345 uusiseelantilaista tyttöä. Tutkimuksen suorittivat lasten ja nuorten hyväksikäytön verkkoympäristössä tutkimiseen South Floridan yliopistossa erikoistuneet Ilene R. ja Michael J. Berson.
Tutkimuksessa selvisi, että yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten tyttöjen internetin käyttötavat olivat hyvin samankaltaisia. Yhdysvaltalaiset tytöt paljastivat kuitenkin enemmän henkilökohtaisia tietoja verkkoympäristössä, kun taas uusiseelantilaiset tytöt suostuivat helpommin tapaamisiin oikeassa elämässä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aikuiset valvovat nuorten internetinkäyttöä varsin vähän (alle 4 % vanhemmista). Suuri osa nuorista ei ollut saanut minkäänlaista tietoa tai ohjeita internet-turvallisuudesta. 17–18-vuotiaat tytöt suostuivat lähes neljä kertaa todennäköisemmin tapaamiseen tosielämässä kuin 12–13-vuotiaat. Mitä enemmän aikaa tytöt viettivät verkossa, sitä todennäköisemmin he osallistuivat vaarallisiin toimintoihin. Livetapaamisiin suostuneista tytöistä kukaan ei ollut keskustellut internet-turvallisuudesta vanhemman tai opettajan kanssa.
Tutkimus ei tuo mielestäni mitään kovin yllättäviä tuloksia. Se pureutuu kuitenkin tärkeään aiheeseen, sillä erityisesti nuoret tytöt toimivat internetissä usein harkitsemattomasti esimerkiksi paljastaessaan henkilökohtaisia tietojaan, lähettäessään valokuviaan nettitutuille ja järjestäessään tapaamisia verkon ulkopuolella. Lapsille ja nuorille täytyisi ehdottomasti opettaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Kaikki verkossa toimivat ihmiset eivät ole liikkeellä hyvin aikein, ja infoähkyn hallintaan täytyy antaa välineitä.
Tutkimuksen Challenging Online Behaviours of Youth: Findings From a Comparative Analysis of Young people in the United States and New Zealand tavoite oli selvittää teini-ikäisten tyttöjen käyttäytymistä verkkoympäristössä. Tutkimus toteutettiin 19-kohtaisella verkkokyselyllä, jossa oli sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä. Kyselyn avulla vertailtiin yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten 12–18-vuotiaiden tyttöjen käyttäytymistä. Kysely suoritettiin ensinnäkin Seventeen-lehden verkkosivuilla, jossa siihen vastasi 10800 yhdysvaltalaistyttöä. Kysely toistettiin www.nzgirl.co.nz -sivustolla, jossa vastaajina oli 345 uusiseelantilaista tyttöä. Tutkimuksen suorittivat lasten ja nuorten hyväksikäytön verkkoympäristössä tutkimiseen South Floridan yliopistossa erikoistuneet Ilene R. ja Michael J. Berson.
Tutkimuksessa selvisi, että yhdysvaltalaisten ja uusiseelantilaisten tyttöjen internetin käyttötavat olivat hyvin samankaltaisia. Yhdysvaltalaiset tytöt paljastivat kuitenkin enemmän henkilökohtaisia tietoja verkkoympäristössä, kun taas uusiseelantilaiset tytöt suostuivat helpommin tapaamisiin oikeassa elämässä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aikuiset valvovat nuorten internetinkäyttöä varsin vähän (alle 4 % vanhemmista). Suuri osa nuorista ei ollut saanut minkäänlaista tietoa tai ohjeita internet-turvallisuudesta. 17–18-vuotiaat tytöt suostuivat lähes neljä kertaa todennäköisemmin tapaamiseen tosielämässä kuin 12–13-vuotiaat. Mitä enemmän aikaa tytöt viettivät verkossa, sitä todennäköisemmin he osallistuivat vaarallisiin toimintoihin. Livetapaamisiin suostuneista tytöistä kukaan ei ollut keskustellut internet-turvallisuudesta vanhemman tai opettajan kanssa.
Tutkimus ei tuo mielestäni mitään kovin yllättäviä tuloksia. Se pureutuu kuitenkin tärkeään aiheeseen, sillä erityisesti nuoret tytöt toimivat internetissä usein harkitsemattomasti esimerkiksi paljastaessaan henkilökohtaisia tietojaan, lähettäessään valokuviaan nettitutuille ja järjestäessään tapaamisia verkon ulkopuolella. Lapsille ja nuorille täytyisi ehdottomasti opettaa medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Kaikki verkossa toimivat ihmiset eivät ole liikkeellä hyvin aikein, ja infoähkyn hallintaan täytyy antaa välineitä.
Nuoret suostuttelevan tarinankerronnan kohteina
Valitsimme yhteiseksi tutkimukseksemme artikkelin Persuasive Storytelling by Hate Groups Online: Examining its Effects on Adolescents. (Elissa Lee ja Laura Leets, American Behavioral Scientist Vol 45. No.6. 2002. s.927-957.)
Kyseessä on empiirinen tutkimus, jossa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimus on julkaistu käyttäytymistieteellisessä lehdessä. Aiheen ja näkökulman puolesta artikkeli sopisi kuitenkin myös multimediaviestinnän tai mediakasvatuksen julkaisuun.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten ensireaktioita verkkovihakerrontaa kohtaan sekä selvittää mahdollisten vaikutusten pysyvyyttä vastaanottajissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui suostuttelevan kerronnan teoriasta (retoriikka).
Tutkimuksen menetelmänä käytettiin verkkokyselyä, jossa käytettiin Likertin seitsenportaista skaalaa. Kyselyyn osallistui 108 nuorta, joista suurin osa (78,8 %) oli valkoihoisia. Loput vastaajista edustivat afroamerikkalaisia (2,8 %), latinalaisamerikkalaisia (2,8 %), aasianamerikkalaisia (13,9 %) ja monirotuisia (1,9 %). Suurin osa vastaajista oli keskimääräistä parempituloisista perheistä.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus koostui kolmesta osasta: ennakkotestistä, jossa vastaanottajien ensireaktioita mitattiin sekä kahdesta kyselyosuudesta. Koko tutkimusaineisto kerättiin verkossa. Yllättävää oli, että vastaajille maksettiin tutkimukseen osallistumisesta.
Kyselyn materiaali koostui eritasoisista rasististen tekstien esimerkeistä.
Tutkimuksen muuttujia olivat:
1. Vastaanottavuus
Ei-rasistinen
Neutraali
Rasismille valmiiksi altistunut
2. Narratiivisuus
Korkea
Matala
3. Viestin eksplisiittisyys
Implisiittinen
Eksplisiittinen
Tutkimuksessa vastaajat joutuivat muun muassa lukemaan erilaisia tekstejä sekä katsomaan kuvia. Tekstien aiheet käsittelivät rotujen välistä rakkautta, maahanmuuttoa ja valkoisen rodun ylemmyyttä. Tekstit valittiin edustamaan vihasivustojen erilaisia kerronta- ja suostuttelutapoja.
Tutkimuksesta saatiin selkeä tulos: Nuorista korkeanarratiiviset epäsuorat viestit olivat aluksi suostuttelevampia. Viestien vaikutus ei kestänyt kuitenkaan kauan. Epäsuorat matalanarratiiviset viestit osoittautuivat suostuttelevuudeltaan pysyvämmiksi. Mielenkiintoista oli, että viestien narratiivisuuden astetta muutettiin ainoastaan kuvien avulla, mutta tekstit pidettiin samoina.
Verkkovihan tutkimus on yleistymässä. Tutkijat ovat olleet erityisen huolissaan nuorista ja siitä, kuinka verkkoa voidaan käyttää propagandististen viestien levittämisen keinona. Ei ole yllättävää, että tutkimus kohdistuu juuri herkässä iässä oleviin nuoriin, koska heihin on helpompi vaikuttaa. He myös päätyvät helposti enemmän tai vähemmän rasistisille sivustoille.
Mielestämme tutkimuksen näkökulma verkkovihaan oli mielenkiintoinen ja se osoitti, että retoriikkaa voidaan soveltaa myös multimediaviestinnän tutkimuspiirissä.
- I & S & I -
Kyseessä on empiirinen tutkimus, jossa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimus on julkaistu käyttäytymistieteellisessä lehdessä. Aiheen ja näkökulman puolesta artikkeli sopisi kuitenkin myös multimediaviestinnän tai mediakasvatuksen julkaisuun.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten ensireaktioita verkkovihakerrontaa kohtaan sekä selvittää mahdollisten vaikutusten pysyvyyttä vastaanottajissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui suostuttelevan kerronnan teoriasta (retoriikka).
Tutkimuksen menetelmänä käytettiin verkkokyselyä, jossa käytettiin Likertin seitsenportaista skaalaa. Kyselyyn osallistui 108 nuorta, joista suurin osa (78,8 %) oli valkoihoisia. Loput vastaajista edustivat afroamerikkalaisia (2,8 %), latinalaisamerikkalaisia (2,8 %), aasianamerikkalaisia (13,9 %) ja monirotuisia (1,9 %). Suurin osa vastaajista oli keskimääräistä parempituloisista perheistä.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus koostui kolmesta osasta: ennakkotestistä, jossa vastaanottajien ensireaktioita mitattiin sekä kahdesta kyselyosuudesta. Koko tutkimusaineisto kerättiin verkossa. Yllättävää oli, että vastaajille maksettiin tutkimukseen osallistumisesta.
Kyselyn materiaali koostui eritasoisista rasististen tekstien esimerkeistä.
Tutkimuksen muuttujia olivat:
1. Vastaanottavuus
Ei-rasistinen
Neutraali
Rasismille valmiiksi altistunut
2. Narratiivisuus
Korkea
Matala
3. Viestin eksplisiittisyys
Implisiittinen
Eksplisiittinen
Tutkimuksessa vastaajat joutuivat muun muassa lukemaan erilaisia tekstejä sekä katsomaan kuvia. Tekstien aiheet käsittelivät rotujen välistä rakkautta, maahanmuuttoa ja valkoisen rodun ylemmyyttä. Tekstit valittiin edustamaan vihasivustojen erilaisia kerronta- ja suostuttelutapoja.
Tutkimuksesta saatiin selkeä tulos: Nuorista korkeanarratiiviset epäsuorat viestit olivat aluksi suostuttelevampia. Viestien vaikutus ei kestänyt kuitenkaan kauan. Epäsuorat matalanarratiiviset viestit osoittautuivat suostuttelevuudeltaan pysyvämmiksi. Mielenkiintoista oli, että viestien narratiivisuuden astetta muutettiin ainoastaan kuvien avulla, mutta tekstit pidettiin samoina.
Verkkovihan tutkimus on yleistymässä. Tutkijat ovat olleet erityisen huolissaan nuorista ja siitä, kuinka verkkoa voidaan käyttää propagandististen viestien levittämisen keinona. Ei ole yllättävää, että tutkimus kohdistuu juuri herkässä iässä oleviin nuoriin, koska heihin on helpompi vaikuttaa. He myös päätyvät helposti enemmän tai vähemmän rasistisille sivustoille.
Mielestämme tutkimuksen näkökulma verkkovihaan oli mielenkiintoinen ja se osoitti, että retoriikkaa voidaan soveltaa myös multimediaviestinnän tutkimuspiirissä.
- I & S & I -
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Saako vihollista vihata?
Vaikka blogissamme käsitellyt vihailmiöt edustavat pääasiassa yhteiskunnallisesti paheksuttua tai rikollista toimintaa, ajattelin tuoda esiin myös sellaisen vihan, johon kaikki saattavat langeta.
Maija Aalto käsittelee Helsingin Sanomien kolumnissaan Facebook-viharyhmää, jossa vaaditaan, että lapsiin sekaantuneiden nimet ja kuvat pitää julkaista verkossa. Periaatteessa ryhmä siis kannattaa oman käden oikeutta lapsiin sekaantuneiden lynkkaamiseksi. Tällaisia ryhmiä on verkossa paljon ja ne voivat kerätä yllättävänlaajan suosion. Varmasti kaikki olemme sitä mieltä, että lapsiin sekaantuminen on rikoksista kauheimpia, joten mitä pahaa on kauhean rangaistuksen vaatimisessa näille rikollisille? Kun epäillyn kuva on julkistettu, ei paluuta rivikansalaiseksi ole. Aalto muistuttaa, että " jopa ihmishirviöillä on ihmisoikeuksia, ellemme halua rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen on hirviö."
Lisää esimerkkejä juuri tällaisesta vihasta voi lukea kolumnin kommenteista. Näin pauhaa yksi kommentoijista: "Pedofiilit on lainsuojattomia, minun mittakaavassani. lakia ja asetuksia noudatan muuten pilkulleen, mutta tuossa asiassa en tulisi sitä koskaan tekemään." Tunteet on usein vaikea pitää erossa näin arassa aiheessa. Voiko tällaisen verkkovihan rinnastaa esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin? Onko oikeutetumpaa järjestäytyneesti syrjiä ja halveksua rikosepäiltyjä?
Maija Aalto käsittelee Helsingin Sanomien kolumnissaan Facebook-viharyhmää, jossa vaaditaan, että lapsiin sekaantuneiden nimet ja kuvat pitää julkaista verkossa. Periaatteessa ryhmä siis kannattaa oman käden oikeutta lapsiin sekaantuneiden lynkkaamiseksi. Tällaisia ryhmiä on verkossa paljon ja ne voivat kerätä yllättävänlaajan suosion. Varmasti kaikki olemme sitä mieltä, että lapsiin sekaantuminen on rikoksista kauheimpia, joten mitä pahaa on kauhean rangaistuksen vaatimisessa näille rikollisille? Kun epäillyn kuva on julkistettu, ei paluuta rivikansalaiseksi ole. Aalto muistuttaa, että " jopa ihmishirviöillä on ihmisoikeuksia, ellemme halua rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen on hirviö."
Lisää esimerkkejä juuri tällaisesta vihasta voi lukea kolumnin kommenteista. Näin pauhaa yksi kommentoijista: "Pedofiilit on lainsuojattomia, minun mittakaavassani. lakia ja asetuksia noudatan muuten pilkulleen, mutta tuossa asiassa en tulisi sitä koskaan tekemään." Tunteet on usein vaikea pitää erossa näin arassa aiheessa. Voiko tällaisen verkkovihan rinnastaa esimerkiksi maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin? Onko oikeutetumpaa järjestäytyneesti syrjiä ja halveksua rikosepäiltyjä?
Verkkoa myrkyttämässä
Kunnialoukkauksia vastustava puolue ADL (Anti-Defamation League) tekee laaja-alaista työtä ihmisoikeuksien ja kansalaisoikeuksien puolesta. Puolue perustettiin vuonna 1913 vastalauseena juutalaisiin kohdistuville sortotoimille ja kunnianloukkauksille. Tänä päivänä ADL:n tavoitteena on turvata reilu ja oikeudenmukainen kohtelu kaikille ihmisryhmille. Puolue vaikuttaa erityisesti kansalaisoikeuksiin liittyvien asioiden puolesta ja vastustaa kaikenlaisen fanaattisuuden ilmentymiä.
ADL:n internetsivuilta löytyy linkkejä myös viharyhmistä tehtyihin tutkimuksiin. Erityisen mielenkiintoinen on ADL:n julkaisema kirja Poisoning the Web: Hatred Online. Internet Bigotry, Extremism and Violance. Teos esittelee monipuolisesti viharyhmien historiaa ja kehitystä sekä erilaisia vihan ilmenemismuotoja. Teoksessa kirjoittajat ovat tutkineet myös uuden informaatio- ja viestintäteknologian merkitystä viharyhmille. Koska tässä blogissa käsitellään vihaa verkossa, eli tavoitteenamme on esitellä viharyhmistä tehtyjä tutkimuksia multimediaviestinnän näkökulmasta, seuraavaksi tarkastelen tarkemmin kirjoittajien ajatuksia internetistä ja viharyhmistä.
Kirjoittajien mukaan verkkoa voidaan pitää vihan työkaluna. Viharyhmät voivat levittää propagandaansa tehokkaasti verkossa. Erityisesti uutisryhmissä ja erilaisilla keskustelufoorumeilla ääriryhmäläiset väittelevät, kiistelevät ja mollaavat sekä rekrytoivat uusia jäseniä. Verkossa ääriryhmäläiset voivat perustaa erilaisia sähköisiä postituslistoja, joiden kautta viestintä on edullista, tehokasta ja vaivatonta. Kirjoittajien mukaan tällaiset listat ovat yleensä avoimia kaikille, mutta verkosta löytyy myös lukuisia salattuja viestintäkanavia, joiden kautta ryhmäläiset pitävät toisiinsa yhteyttä. Joillakin listoilla voidaan käyttää myös salakieltä, jonka dekoodaukseen tarvitaan omat ohjelmat. Kirjoittajien mukaan ääriryhmäläiset käyttävät paljon myös suoraa sähköpostia yhteydenpidossa.
Viestintäteknologinen kehitys ja internetin leviäminen globaalisti on siis helpottanut kommunikaatiota lukuisin tavoin myös ääriryhmäläisten välillä. Internetin aikakaudella ääriryhmiin kuuluvien ihmisten ei enää tarvitse elää eristyksessä oman ideologiansa kanssa vaan samoin ajattelevien kanssa voi kommunikoida ajasta ja paikasta riippumatta ”online”.
Kirjoittajat näkevät Internetin valinnan foorumina ja tilana, jossa ääriryhmäläiset pystyvät kontrolloimaan sanomiaan. Vaikka ääriryhmiä voidaankin kritisoida avoimesti esimerkiksi erilaisilla vuorovaikutteisilla keskustelupalstoilla, vihaajien ei tarvitse julkaista tällaisia kriittisiä viestejä kotisivuillaan. Tämä nostaa esille kysymyksiä kansalaisten medialukutaidon tärkeydestä ja kyvystä esittää lähdekritiikkiä. Kirjoittajien mukaan kansalaisen on mahdotonta tietää, ovatko yksittäiset sivustot, lukuun ottamatta kansallisen maineen saavuttaneita suosittuja sivustoja, luotettavia. Lisäksi verkon kehittyneet työkalut mahdollistavat sellaisten sivustojen luomisen, jotka visuaalisesti muistuttavat luotettavien organisaatioiden sivustoja.
Käykää tsekkaamassa sivustoa www.hatecrime.net, jos viharikokset kiinnostavat yleisemminkin!
ADL:n internetsivuilta löytyy linkkejä myös viharyhmistä tehtyihin tutkimuksiin. Erityisen mielenkiintoinen on ADL:n julkaisema kirja Poisoning the Web: Hatred Online. Internet Bigotry, Extremism and Violance. Teos esittelee monipuolisesti viharyhmien historiaa ja kehitystä sekä erilaisia vihan ilmenemismuotoja. Teoksessa kirjoittajat ovat tutkineet myös uuden informaatio- ja viestintäteknologian merkitystä viharyhmille. Koska tässä blogissa käsitellään vihaa verkossa, eli tavoitteenamme on esitellä viharyhmistä tehtyjä tutkimuksia multimediaviestinnän näkökulmasta, seuraavaksi tarkastelen tarkemmin kirjoittajien ajatuksia internetistä ja viharyhmistä.
Kirjoittajien mukaan verkkoa voidaan pitää vihan työkaluna. Viharyhmät voivat levittää propagandaansa tehokkaasti verkossa. Erityisesti uutisryhmissä ja erilaisilla keskustelufoorumeilla ääriryhmäläiset väittelevät, kiistelevät ja mollaavat sekä rekrytoivat uusia jäseniä. Verkossa ääriryhmäläiset voivat perustaa erilaisia sähköisiä postituslistoja, joiden kautta viestintä on edullista, tehokasta ja vaivatonta. Kirjoittajien mukaan tällaiset listat ovat yleensä avoimia kaikille, mutta verkosta löytyy myös lukuisia salattuja viestintäkanavia, joiden kautta ryhmäläiset pitävät toisiinsa yhteyttä. Joillakin listoilla voidaan käyttää myös salakieltä, jonka dekoodaukseen tarvitaan omat ohjelmat. Kirjoittajien mukaan ääriryhmäläiset käyttävät paljon myös suoraa sähköpostia yhteydenpidossa.
Viestintäteknologinen kehitys ja internetin leviäminen globaalisti on siis helpottanut kommunikaatiota lukuisin tavoin myös ääriryhmäläisten välillä. Internetin aikakaudella ääriryhmiin kuuluvien ihmisten ei enää tarvitse elää eristyksessä oman ideologiansa kanssa vaan samoin ajattelevien kanssa voi kommunikoida ajasta ja paikasta riippumatta ”online”.
Kirjoittajat näkevät Internetin valinnan foorumina ja tilana, jossa ääriryhmäläiset pystyvät kontrolloimaan sanomiaan. Vaikka ääriryhmiä voidaankin kritisoida avoimesti esimerkiksi erilaisilla vuorovaikutteisilla keskustelupalstoilla, vihaajien ei tarvitse julkaista tällaisia kriittisiä viestejä kotisivuillaan. Tämä nostaa esille kysymyksiä kansalaisten medialukutaidon tärkeydestä ja kyvystä esittää lähdekritiikkiä. Kirjoittajien mukaan kansalaisen on mahdotonta tietää, ovatko yksittäiset sivustot, lukuun ottamatta kansallisen maineen saavuttaneita suosittuja sivustoja, luotettavia. Lisäksi verkon kehittyneet työkalut mahdollistavat sellaisten sivustojen luomisen, jotka visuaalisesti muistuttavat luotettavien organisaatioiden sivustoja.
Käykää tsekkaamassa sivustoa www.hatecrime.net, jos viharikokset kiinnostavat yleisemminkin!
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Vinkkejä viharyhmien tutkimiseen!
Verkon viharyhmiä tutkitaan ilmeisesti varsin paljon. Törmäsin yhden yliopiston kirjaston sivustolle, jolle on koottu konkreettisia ohjeita viharyhmien tutkimiseen.
Sivustolta löytyy paljon tietoa viharyhmistä, siellä neuvotaan käyttämään oikeita hakusanoja tutkimusta tehtäessä ja sinne on linkitetty verkon viharyhmiä käsitteleviä sivustoja.
Erityisen mielenkiintoinen oli linkki, jonka kautta pääsi tarkastelemaan viharyhmien käyttämiä symboleita, logoja ja tatuointeja.
Sivustolta löytyy paljon tietoa viharyhmistä, siellä neuvotaan käyttämään oikeita hakusanoja tutkimusta tehtäessä ja sinne on linkitetty verkon viharyhmiä käsitteleviä sivustoja.
Erityisen mielenkiintoinen oli linkki, jonka kautta pääsi tarkastelemaan viharyhmien käyttämiä symboleita, logoja ja tatuointeja.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Vihasanomilta suojautuminen
Vuonna 1996 perustettu kanadalainen non-profit-organisaatio Media Awareness Networkin tavoitteena on edistää erityisesti nuorten medialukutaitoa ja jakaa tietoa erilaisista mediaan liittyvistä ilmiöistä.
Heidän sivustollaan on tietoa mediassa esiintyvän väkivallan ja stereotypioiden ohella myös verkkovihasta. Tähän osoitteeseen on koottu kattavia tietopaketteja vihan levittämisestä verkossa ja esimerkiksi ohjeita siitä, miten verkkovihaan tulee reagoida ja miten lapsia voidaan suojella siltä. Yhdessä tietopaketissa tarjotaan työkaluja vihamielisten sanomien purkamiseen, jotta niiden teho olisi minimaalinen. Kriittinen ajattelu on avainasemassa.
Erilaisia salaliittoteorioita käytetään usein tukemaan viharyhmien väitteitä. Vihan kohteena olevia ryhmiä syytetään esimerkiksi yhteiskunnan sosiaalisista tai taloudellista ongelmista valheellisin perustein. Esimerkiksi tekaistuja tutkimuksia ja tieteellistä tyyliä käytetään tehostamaan viestejä. Raamatun kirjoitukset ja Jumalan viha ovat usein perusteina väitteille. Ihmisiä pelotellaan maailmanlopulla, joka on edessä yhteiskunnan rappeutumisen vuoksi. Rappeutuminen on puolestaan esimerkiksi maahanmuuttajien tai homoseksuaalien syytä.
Mikä on viharyhmä?
Tässä viestissä määritellään viharyhmää:
Viharyhmä on organisoitunut ryhmä tai liike, joka puolustaa vihaa tai väkivaltaa tiettyä rodullista, uskonnollista, etnistä, sukupuolista, seksuaalisesti suuntautuvaa ryhmää tai muuta yhteiskunnallista sektoria vastaan. Viharyhmät kannattavat siis kiihotusta kansanryhmää vastaan. Esimerkkejä tällaisista ryhmistä ovat esimerkiksi Ku Klux Klan, Nation of Islam, FMAP-kirkko ja Blood & Honour.
Viharyhmät käyttävät propagandassaan myyttejä, tarinoita ja huhuja hyväkseen. Myös pelolla leikitään ja sitä lietsotaan. Verkko on noussut viharyhmien merkittäväksi toimintaympäristöksi 1990-luvun puolivälistä alkaen. Verkossa on helppo organisoida toimintaa, verkostoitua ja levittää informaatiota.
http://en.wikipedia.org/wiki/Hate_group
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Ystäväkirja vai viholliskirja?
Myös meksikolainen La Jornada kirjoittaa vihan ilmenemisestä verkkoyhteisöissä. Artikkelissa mainitaan englantilaisen kirjastonhoitajan tapaus, josta on tullut yksi kuuluisa Facebook-kiusaamisen esimerkki. Kirjastonhoitaja koki järkytyksen huomatessaan, että häntä vastaan oli perustettu fb-ryhmä: ”for those who hate the little fat library man”. Nettikiusaamisen kohde alkoi pelätä henkensä edestä, kun hän alkoi kohdata vihamielisiä ihmisiä myös oikeassa elämässä.
Nettiyhteisöissä kuten MySpacessa ja Facebookissa rajat ovat avoimia ja ihmiset ryhmittyvät helpommin jonkin asian taakse kuin virtuaalielämän ulkopuolella. MySpacea käyttävät enimmäkseen teini-ikäiset, mutta yllättävää on, että aikuisemman väen Facebookissakin toimitaan varsin ajattelemattomasti.
La Ida Locan jo mainitseman Hatebookin lisäksi La Jornada nostaa esille Facebookia parodioivat Enemybookin ja Snubsterin, joissa voi lisätä ja kuvailla vihamiehiään Facebookin tavoin. Enemybook is an anti-social utility that disconnects you to the so-called friends around you...
Nettiyhteisöissä kuten MySpacessa ja Facebookissa rajat ovat avoimia ja ihmiset ryhmittyvät helpommin jonkin asian taakse kuin virtuaalielämän ulkopuolella. MySpacea käyttävät enimmäkseen teini-ikäiset, mutta yllättävää on, että aikuisemman väen Facebookissakin toimitaan varsin ajattelemattomasti.
La Ida Locan jo mainitseman Hatebookin lisäksi La Jornada nostaa esille Facebookia parodioivat Enemybookin ja Snubsterin, joissa voi lisätä ja kuvailla vihamiehiään Facebookin tavoin. Enemybook is an anti-social utility that disconnects you to the so-called friends around you...
Paikallisesta vihasta maailmanlaajuiseksi
Argentiinalaisessa Crítica de la Argentina –nettilehdessä käsitellään vihan edistämistä internetiä hyödyntämällä. Viime marraskuussa päivätyssä artikkelissa kerrotaan, että verkko on erinomainen alusta vihan edistämiselle, koska siellä kuka tahansa pystyy sanomaan mitä tahansa rajoituksetta ja ilman sääntöjä. Jutussa esitellään satojen jäsenien Facebook-ryhmiä, joiden otsikoissa tähdätään tiettyjen kansanryhmien eliminoimiseen.
Argentiinalainen syrjinnän, muukalaisvihan ja rasismin vastainen järjestö INADI (El Instituto Nacional contra la Discriminación, la Xenofobia y el Racismo) saa lehden mukaan kuukausittain 30-50 ilmoitusta syrjintää sisältävästä materiaalista blogeissa, uutissivustoilla ja muualla internetissä. Ilmoituksen saatuaan järjestö raportoi väärinkäytöksistä sivustojen ylläpitäjille. Muukalaisvihan kriminalisointi verkossa on vaikeaa, koska eri maissa asiaa koskevat erilaiset lait, eikä aina ole selvää, minkä maan alaisuuteen ongelmat kuuluvat.
Lehdessä kerrotaan myös kansainvälisen juutalaisten ihmisoikeusjärjestön Simon Wiesenthal Centerin tutkimuksesta, jossa on löytynyt 8000 vihaa ja väkivaltaa edistävää sivua. Ilmiö on kasvanut 30 % edellisvuodesta. Paikallisesti viharyhmittymät voivat olla pieniä, mutta globaali yhteys lisää niiden vaikutusvaltaa.
Argentiinalainen syrjinnän, muukalaisvihan ja rasismin vastainen järjestö INADI (El Instituto Nacional contra la Discriminación, la Xenofobia y el Racismo) saa lehden mukaan kuukausittain 30-50 ilmoitusta syrjintää sisältävästä materiaalista blogeissa, uutissivustoilla ja muualla internetissä. Ilmoituksen saatuaan järjestö raportoi väärinkäytöksistä sivustojen ylläpitäjille. Muukalaisvihan kriminalisointi verkossa on vaikeaa, koska eri maissa asiaa koskevat erilaiset lait, eikä aina ole selvää, minkä maan alaisuuteen ongelmat kuuluvat.
Lehdessä kerrotaan myös kansainvälisen juutalaisten ihmisoikeusjärjestön Simon Wiesenthal Centerin tutkimuksesta, jossa on löytynyt 8000 vihaa ja väkivaltaa edistävää sivua. Ilmiö on kasvanut 30 % edellisvuodesta. Paikallisesti viharyhmittymät voivat olla pieniä, mutta globaali yhteys lisää niiden vaikutusvaltaa.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Hatebook - parodia Facebookille!!!
Kaikkea sitä netistä löytyykin. Googletin viha verkossa sanaparilla ja kappas mitä löytyikään: Hatebook-verkkoyhteisö. Nimensä mukaisesti Hatebook on Facebookin käänteinen versio. Ystävien sijaan Hatebookissa kerätään vihamiehiä ja luodaan esimerkiksi viha-albumeja, joihin voi liittää vihaamiensa asioiden tai ihmisten kuvia. Hatebook ei suosiossaan tietenkään vedä vertoja Facebookille, mutta käyttäjämäärä on kasvanut nopeasti. Myös moni suuryritys on tavoitellut Hatebookin ostoa, mutta ainakaan vielä sen tekijät eivät ole siitä luopuneet.
Hatebookin ja Facebookin ulkoasut muistutavat lähes identtisesti toisiaan. Ainoana poikkeuksena on värimaailma: "Hatebookin väri on lempeän sinisen sijaan helvettiä symboloiva punainen." Hatebookisssa käyttäjälle suodaan lisäksi anonymiteettisuoja, kun taas Facebookissa esiinnytään omalla nimellä. Mielenkiintoinen ominaisuus Hatebookissa ovat kattavat Google-kartat, joista voi katsoa, missä lähimmät viholliset asuvat. Kätevää, eikö totta!? :)
Jyväskylän yliopiston tutkijan Marko Siitosen mukaan Hatebook on ennen kaikkea parodia Facebookille ja samalla vastaisku kaikille Facebookin kaltaisille valtavirtayhteisöille.
Voiko Hatebookista olla sitten jotain haittaa?
Ainakaan Siitonen ei näe Hatebookissa sen kummempia haittoja kuin Facebookissa: ”Hatebook mainostaa itseään antisosiaalisena verkostona, mutta selväähän on, että myös Hatebookissa verkostoidutaan ja luodaan kontakteja, mikä on kaukana antisosiaalisuudesta.”
Siitosen mukaan antisosiaalisiin yhteisöihin liitytäänkin samoista syistä kuin muihin yhteisöihin: huumorista ja kokeilunhalusta.
Ehkä Hatebookiin kannattaakin suhtautua pikemminkin vitsinä kuin todellisena vihan mekkana.
Juttuun-->
perjantai 27. maaliskuuta 2009
"Verkkoviha ei ole mikään uusi juttu"
Tekniikka & Talouslehden Mikko Torikka kommentoi Helsingin Sanomien juttua verkkovihasta heti samaisena aamuna. Torikan mukaan verkkovihaa on ilmennyt Internetissä sen syntyajoiltaan lähtien. Kyseessä ei siis ole mikään uusi ilmiö. Kirjoittajan mukaan "on turhaa yksinkertaistamista ajatella, että Facebook olisi joku verkkovihan keskus. Ihmiset ovat siellä käytännössä omilla nimillään, joten verkkopoliisin on helppoa löytää rikolliseen toimintaan syyllistyneet."
Pohdin edellisessä postauksessa verkkoa uudenlaisena julkisuuden tilana. Myös Torikka toteaa, että "verkkoyhteisöt mielletään helposti lähikuppilan kaltaiseksi paikaksi, jossa voi kiivailla jyrkkäänkin sävyyn itseään kuumentavista asioista."
Ongelmana on kuitenkin se, että läheskään kaikki eivät ymmärrä olevansa vastuussa esimerkiksi Facebook-kirjoittelustaan. Tällä voi olla kiusallisia seurauksia, kuten opimme taas kerran Matinkin sähköpostihöpöilystä....
Pohdin edellisessä postauksessa verkkoa uudenlaisena julkisuuden tilana. Myös Torikka toteaa, että "verkkoyhteisöt mielletään helposti lähikuppilan kaltaiseksi paikaksi, jossa voi kiivailla jyrkkäänkin sävyyn itseään kuumentavista asioista."
Ongelmana on kuitenkin se, että läheskään kaikki eivät ymmärrä olevansa vastuussa esimerkiksi Facebook-kirjoittelustaan. Tällä voi olla kiusallisia seurauksia, kuten opimme taas kerran Matinkin sähköpostihöpöilystä....
Virtuaalisesti on helppo vihata!
"Verkko tekee vihaamisesta helppoa", otsikoi Helsingin Sanomat Ulkomaanosiossaan kokosivun jutulla maanantaina 23.3. Kähkösen mukaan viha on saanut hedelmällisen kasvualustan verkkoyhteisöissä, joissa käyttäjät voivat luoda sosiaalisia verkostoja samanmielisten kanssa erilaisilla sivustoilla ja ryhmissä. Verkko on vaikuttava ja tehokas työkalu viestien levittämiseen. Erilaiset viharyhmät hyödyntävät Internetin yhteisöpalveluja, kuten MySpacesia, YouTubea ja Facebookia, idelogisten ajatusten levittämiseen ja uusien jäsenten rekrytoimiseen.
Verkon viharyhmät voidaan jakaa erilaisiin luokkiin: Toiset syntyvät spontaanisti ja keskittyvät vain tiettyihin kohderyhmiin, kun taas toiset ovat harkinnanvaraisempia yhteisöjä, joissa vihaa lietsotaan vakavammin. Verkosta löytyy myös yhteisöjä, joissa idolisoidaan rikollisia ja fasistijohtajia.
KASVOTON MEDIA
Mielenkiintoista on, että verkossa kynnys liittyä tällaisiin ääriryhmiin on matalampi kuin oikeassa elämässä. Verkko on kuitenkin julkisuuden tila siinä missä koululuokkakin. Miksi virtuaalisesti sitten käyttäydytään niin eri tavalla? Uskon, että useat käyttäjät kokevat verkon epätodellisena maailmana; se tarjoaa käyttäjilleen maskin ja vapauden leikkiä erilaisilla identiteeteillä. Verkossa voi hyvällä omallatunnolla ”hullutella” ja rikkoa sellaisia rajoja, joita ei oikeassa elämässä uskaltaisi.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Testing...
Iines, Ida ja Salli tässä moi.
Päätettiin tehdä blogi vihasta verkossa. Lisää matskua luvassa pian. Stay tuned!
Päätettiin tehdä blogi vihasta verkossa. Lisää matskua luvassa pian. Stay tuned!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)